Miehuuskoe (The Graduate, elokuva)

Nuoren miehen hämmennystä ikivihreiden sävelten keskellä

Vanhassa klassikossa vara vielä parempi.

Nuori mies, Benjamin (Dustin Hoffman) valmistuu collegesta. Tulevaisuus huolestuttaa, aikuisten maailma odottaa, aikuisten paineet ja odotukset eivät jaksa odottaa, mutta kun mikään ei kiinnosta. Vanhempien tuttavapariskunnan rouva, kaikkien puumien esiäiti (Anne Bancroft) iskee kyntensä nuoreen mieheen, mutta puuman tytär (Katharine Ross) on se, johon Benjamin rakastuu. Seuraa hermostuneita vingahduksia, kiusallisia tilanteita ja romantiikkaa. Miehuuskoe onkin romanttisen komedian uranuurtajia.

Elokuva on Hoffmanin läpimurto. Amerikkalainen perheinstituution kaksinaismoralismi avataan ensimmäistä kertaa katsojille Hollywood-leffassa vuonna 1967. Yleisö- ja arvostelumenestys on syntynyt.

Näyttelijävalinnat osuvat nappiin, vaikka ikävuosien perusteella ne ovatkin metkoja: 30-vuotias Hoffman näyttelee kaksikymppistä kloppia ja 36-vuotias Bancroft näyttelee viisikymppistä rouvaa.

Jos jotain negaa pitäisi sanoa, niin leffan rakkaustarina leimahtaa hitusen helpon tuntuisesti roihuun. Mutta niin se voi olla tosielämässäkin: sitä kun ihminen ei näe toisen pään sisään.

Elokuvassa soi upea musiikki. Perfektionisti Paul Simon ei suoriutunut aikataulullisesti ihan täydellisesti tilaustyöstä tehdä musiikki tähän elokuvaan. Kuukausien aikana hioutui valmiiksi vain yksi (tosin loistava) kappale: Mrs Robinson. Ohjaaja Mike Nichols ei jaksanut odottaa vuosia vaan käyttikin sitten oikeastaan vain tuota ja kahta Simon & Garfunkelin vanhaa hittiä: Sound of Silence ja Scarborough Fair. Valinta on täydellinen. Miehuuskokeen musiikki on mielestäni parhaimpia elokuvamusiikkeja ikinä. Ikivihreät kappaleet nostavat elokuvan ajattomuuteen, jossa sen voi katsoa ja varsinkin kuunnella kerta toisensa jälkeen.

Paul Simon voitti parhaan elokuvamusiikin Grammy-palkinnon. Mike Nichols voitti Oscarin parhaasta ohjauksesta. Golben Globe voittoja varisi kivasti: paras elokuva, paras ohjaaja, paras miestulokas, paras naistulokas.

Lapsillemme tämän katsominen teki vähän tiukkaa. Elokuva oli kuulemma liian vanha. Solveigin mielestä Hoffman oli liian vanha, rooliinsa siis. Mutta eihän ikä ole edes numero, sehän on vain sana.

Viihteellisyys: *****
Syvyys: ****
Hauskuus: ****
Jännitys: ****
Idyllisyys: ****
Musiikki: *****
Yleisarvosana: *****

Kenelle suosittelen: Kaikille 15 kesää nähneille ja vaikka nuoremmillekin. Lämpimästi!

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja:  Mike Nichols
Käsikirjoitus: Buck Henry, Calder Willingham, Charles Webb
Pääosissa: Dustin Hoffman, Anne Bancroft, Katherine Ross
Musiikki: Paul Simon Genre: Draama, romanttinen komedia
Valmistusvuosi: Yhdysvallat 1967
Kesto: 1 h 45 min
Ikäraja: K-15

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.) 
 

Marie Antoinette

Niin kaunista alakuloa

Vanhassa vara parempi, joten katsellaan sitten niitä, kun uudet elokuvat eivät nyt vieläkään oikein innosta.

Kaivoimme lastemme kanssa naftaleenista Sofia Coppolan elokuva Marie Antoinette. Se kertoo Ranskan vihatuimmasta kuningattaresta, mutta antaakin rouvasta yleisestä käsityksestä poikkeavan kuvan, sillä viaton naapurintyttö Kirsten Dunst hoitaa roolinsa vakuuttavasti. Marie onkin ihan inhimillinen olento.

Kohtuuttoman nuorena Marie naitetaan kruununprinssi Ludvig XVI:lle, mutta niinhän se tapana ennen vanhaan oli. Yhtä nuori oli reppana kruununprinssikin. Elokuvassa nuoripari on pikkuisen vanhempaa sorttia ja aviovuoteeseenhan heidät heti viskataan. Prinssi ei syty eikä Marie sytytä. Ulkopuoliset paineet ovat kovat. Eihän siitä mitään synny. Velvollisuudet painavat ja omat intohimot kiusaavat. Ja niin Marie alkaa kerskakuluttamaan eli ahdistusta paikkaamaan. Juhlia, kakkuja, kenkiä ja huhuja on kohta kuvaruutu pullollaan. Siitäkös kurjuudessa kotiviinejä litkivä rahvas ei tykkää, vaan järjestää Ranskan vallankumouksen. Bileet on ohi.

Ei ole maailma muuttunut 300 vuoteen. Samat murheet, samat ilot. Sitä ajattomuutta Coppola painottaa osuvalla musiikkivalinnallaan. Tilkkanen autereista kamarimusiikkia, mutta tynnyrillinen nykymusaa. 1980 luvun uusi aalto ja post-punk kaikuvat iloisesti pitkin Versailles'n linnan käytäviä.

Aina niin nokkela Solveig keksi hauskan tavan saada lapset (ja minut) innostumaan tästä elokuvasta, kun kertoi etukäteen, että elokuvaan on sijoitettu nykyaikainen esine. (Se ei tosin ole oheisen kuvan läppäri.) Tytärhän sen sieltä sitten bongasi, itse en huomannut mitään.

Marie Antoinette on sananmukaisesti "elokuva": enemmän kuvia ja tunnelmia kuin tarinaa ja historiallisia faktoja. Alakuloinen vire hiipii katsojan sopukoihin kaiken pukuloiston paisteessa. Siinä piilee Coppolan taideteoksen arvoituksellinen kauneus.

Viihteellisyys: ****
Syvyys: ****
Hauskuus: ***
Jännitys: **
Idyllisyys: *****
Musiikki: *****
Yleisarvosana: ****

Kenelle suosittelen: Jok'ikiselle

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja:  Sofia Coppola
Käsikirjoitus: Sofia Coppola
Perustuu romaaniin: Antonia Fraser: Marie Antoinette
Pääosissa: Kirsten Dunst, Jason Schwartzman, Judy Davis

Genre: Draama
Valmistusvuosi: Yhdysvallat 2006
Kesto: 1 h 58 min
Ikäraja: S

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.) 


Ja lopuksi vielä pieni esimerkki siitä, miten nykymusiikki istuu 1700-luvun hoviin. Korvat ja varsinkin silmät tarkkana. Bow Wow Wow: I Want Candy.