Nälkäpeli: Matkijanärhi (elokuva, osa 1)

Propangandaelokuva

Nälkäpeli-trilogian kolmas (ja silti vasta toiseksi viimeinen) osa osuu lähelle ajan hermoa. Kun kaksi käy sotaa, kuka kolmas kertoisi totuuden? Elokuva on tässä kohtaa harmillisen uskollinen (Suzanne Collinsin kirjoittamalle) Nälkäpeli-kirjasarjalle: hyvikset kertovat totuuden, pahikset vääristelevät sitä. Tosin aluksi näyttää siltä, kuin hyviksetkin pistäisivät valheellista propagandaa eetteriin, mutta totuus onkin sitten tässä tapauksessa (muka) vaikuttavampaa. Naiivia, mutta sitähän elokuva joskus on.

Koko Nälkäpeli-tarinan idean voisi tiivistää ajatukseen: Mitä olisi tapahtunut, jos Natsi-Saksa olisi elänyt tositeeveen aikaa? Siinä kohdassa elokuva osuu nuolellaan nykyaikaan. Kukaan ei varmuudella voi sanoa, että natsisimin ajasta olisi otettu opiksi. Vai mitä tapahtuu Pohjois-Koreassa, entä Itä-Ukrainassa? Tai mitä tulee tapahtumaan? Kuka tietää? Kuka kertoisi sen: totuuden ilman propagandaa.

Pelit on pelattu, nyt alkaa vallankumous. Työn orjat nousevat kapinaan keulanärhenään Katniss Everdeen.

Jännittäviä tilanteita ja tunnetta leffassa riittää. Tarinaa kannattelevat karismaattiset näyttelijät: edesmennyt Philip Seymour Hoffman, Donald Sutherland kettumaisena pressana, Julianne Moore kilttinä pressana ja Jennifer Lawrence itse närhenä. Jälkimmäisimmän kyvyistä esittää ahdistunutta, surullista ja vihaista naista saa moni näyttelijä ottaa mallia. Välillä elokuvan tunne ja paatos menee vähän överiksi, mutta kyseessä on Hollywood-elokuva, joten se sallittakoon.

Mutta katsoinko oikeasti elokuvan? En. Kyseessä oli puolikas leffa, jonka päätösosa nähdään 2015 syksyllä. Pitääpä katsoa.


Viihteellisyys: ****
Syvyys: ***
Hauskuus: **
Jännitys: ****
Idyllisyys: ***
Yleisarvosana: ****

Kenelle suosittelen: Aika monelle, esimerkiksi 12-v pojallemme, joka olikin mukana ja tykkäsi.

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Francis Lawrence
Käsikirjoitus: Danny Strong, Peter Craig
Pääosissa:  Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Julianne Moore, Philip Seymour Hoffman, Jeffrey Wright, Stanley Tucci, Donald Sutherland

Genre: Scifi, toiminta
Valmistusvuosi: Yhdysvallat 2014
Kesto: 2 h 3 min
Ikäraja: K-12

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)

Mielensäpahoittaja (elokuva)

Maailma muuttukoon, minä en

Kyllä ei ole helppoa tehdä elokuvaa. Kyllä ei varsinkaan, jos alkuperäinen idea perustuu monologiin. Karukoski ja Kyrö onnistuvat tehtävässä, toimivaa dialogia ja tarinaa syntyy kun taitavasti väännetään, mutta ei ilman pikku moitteita.

Otin teatteriin mukaan 12-vuotiaan poikamme, kun ajattelin että leffa olisi vähintää yhtä hauska kuin lukemani Mielensäpahoittaja-kirjat. Mutta leffa osoittautuikin välillä koskettavaksi. Mikä ei ole huono asia lainkaan.

Miinusta sen sijaan saa päättämättömyys: jos kohtauksen on oltava hauska, olkoon se sitä sitten kunnolla. Jos kosketetaan, kosketetaan täysillä. Nyt koomiset osat jättävät naurun puolitiehen. Herkissä kohdissa kyynel jää kanavaan.

Tarinan sanoma on: maailma muuttuu, minä en. Sukupolvien välissä on kuilu, olkoon perkele siinä. Nykymaailma ei ymmärrä vanhaa jäärää. Ukko ei käsitä uusia vouhotuksia eikä vanhojen hyvien asioiden katoamista.

Tarina alkaa siitä, kun jääräpää (loistava Antti Litja) loukkaa jalkansa pikku maatilallaan. Jäärän poika ja lapsiensa pehmoisä (Iikka Forss) tulee tilan vahdiksi, ukko lähtee kaupunkiin fysioterapiaan miniän (Mari Perankoski) hoiviin. Bisneshenkisellä miniällä on "neuvostoliittolaisen" valtuuskunnan kanssa miljoonasopimuksen neuvottelut tärkeimmässä vaiheessa. Soppahan siitä syntyy.

Hauskinta oli löytää yhtymäkohtia omaan elämääni (ja Solveigin). Kuinka sitä onkaan saanut kuulla ikäihmisiltä, miten säälittäviä me uusavuttomat nuoret olemme, kun emme osaa istuttaa perunoita tai edes vaihtaa autoon iskunvaimentimia. Samalla kun olemme tulostaneet sättivän vanhuksen puolesta bussilippua "ATK-verkosta".

Pikanttina intertekstuaalisena detaljina oli hellyyttävä kohtaus, jossa Litja ottaa syliinsä jäniksen -- kaikkien näiden jäniksettömien vuosien jälkeen.

Ilahduttavaa oli, että 12-vuotias ei pahoittanut mieltään vaan tykkäsi kovasti elokuvasta. Vielä enemmän mieltäni ilahdutti se, että hänelle tuli välillä ihan paha mieli vanhuksen puolesta.

Eipä sitten muuta kuin: vilpittömästi onnea Golden Globe -kisaan!

(Mielensäpahoittaja on ehdolla neljään Golden Globe -kategoriaan: paras ulkomainen elokuvan, paras ohjaus, paras miespääosa ja paras elokuvamusiikki)


Viihteellisyys: ****
Syvyys: ****
Hauskuus: ***
Jännitys: **
Idyllisyys: ***
Yleisarvosana: ****

Kenelle suosittelen: Ihan kaikille, mummosta vaariin.

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Tuomas Kyrö ja Dome Karukoski
Pääosissa: Antti Litja, Mari Perankoski, Petra Frey, Iikka Forss
Genre: Komedia
Valmistusvuosi: Suomi 2014
Kesto: 1 h 43 min
Ikäraja: S

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)

Ida (elokuva)

Ida -  road movie ja taideteos

Tässä informaatiotulvassa ajelehtivalla harvoin käy sellaista onnea kuin minulla viime lauantaina.  Istahdin elokuvateatterin penkille (rakas Solveig vierelläni) vailla minkäänlaista ennakkokäsitystä elokuvasta Ida. Juonen pääpiirteet oli Solveig kyllä muutama päivä sitten kertonut, mutta ne olin jo unohtanut. Kun alkukohtauksessa nunnaluostarin noviisit korjaavat Jeesus-patsaan ja kantavat sen taivasalle lumisateeseen, alkaa totuus hahmottua: seuraavan reilun tunnin saan nauttia - enkä ainoastaan taskussani sulavasta suklaasta.

Elokuva on tarina Puolassa luostarissa kasvaneesta 18-vuotiaasta orpotytöstä, joka on kohta vannomassa nunnan valaansa. Eletään vuotta 1961. Hän tapaa tätinsä Wandan (Agata Kulesza) ensimmäistä kertaa. Täti paukauttaa tytölle uutisen: olet juutalainen ja vanhempasi tapettiin sodan aikana. Vastakohtia täynnä oleva parivaljakko (siveä ja viaton Ida sekä kyyninen juoppo täti) lähtee etsimään menneisyyttään synnyinkyläänsä. Näin alkaa poikkeuksellinen road movie.

Idaa näyttelee varsovalaisesta kahvilasta löytynyt ensikertalainen Agata Trzebuchowska, joka onkin loistava valinta. Hämmentyneen ilmeetön nunnakokelas näyttää olevan väärässä ajassa ja paikassa luostarin ulkopuolella. Mustavalkoinen kuvaus ja vanhaa kunnioittava kapea kuvasuhde sopivat myös teemaan. Alapainotteiset kuvarajaukset saavat Puolan taivaan ja luostarin seinät kaatumaan painavina kuin natsismin ja sosialismin taakka niskojen päällä.

Musiikki (länsimainen Puola-pop, amerikkalainen jazz, Mozart) näyttelee merkittävää roolia elokuvassa, mutta suurimman ääniroolin saa hiljaisuus. Se aiheutti minulle ongelmia suklaakääröni auki rapistelemisessa. Hiljaisuus kiinnittää huomion kuvaukseen, kuviin. Ja ne ovat äärimmäisen kauniita. Elokuva kestää vain 80 minuuttia ja tiivistäminen on kannattanut. Jokainen kameran ottama hetki on jo itsessään taideteos, ja jokaisella hetkellä on merkitys.

Ohjaaja Pawel Pawlikowskin ei pyri tällä teoksellaan syyttämään vaan kertomaan. Tarina on varmasti tärkeä pala puolalaisten toisen maailmansodan trauman käsittelyssä. Kipeä osasyyllisyyden tunne holokaustiin periytyy julmasti sukupolvelta toiselle. Kun kamera pysähtyy hetkeksi metsähaudassa kyyhöttävään ja itkevään murhaajaan, on kuin pieni osa jotakin olisi annettu anteeksi. Katsoja kuulee hiljaisuudessa armon laskeutuvan kuopan reunalle.

Mikrotasolla tarina on yksilön itsensä etsimistä ja tilin tekemistä menneisyyden kanssa.
Makrotasolla se on kaiken yllä leijuvan ja kaikkeen imeytyvän yhteiskuntajärjestelmän (menneen natsismin ja elokuvan nykyhetken stalinismin) aiheuttaman tuhon, vihan ja pelon ilmapiirin vaikutuksen kuvaus.

Solveigin mielestä Ida oli myös kasvukertomus, jossa käsiteltiin naiseutta, kahden hyvin eri tavalla itsenäisen naisen päätöksiä ja valintoja.

Vaikka elokuva olisikin retroisuudessaan velkaa vanhoille elokuvan mestareille, lopputulos on niin arvokas, että velka on maksettu korkoineen. Ja loppuun rukous: Dear Hollywood. Ethän tee tästä tarinasta omaa versiotasi, please. Et vaikka Ida voittaisi vieraskielisten elokuvien sarjassa Oscarin.


Viihteellisyys: *****
Syvyys: *****
Hauskuus: **
Jännitys: **
Idyllisyys: *****
Musiikki: *****
Yleisarvosana: *****

Kenelle suosittelen: Kaikille

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Pawel Pawlikowski
Pääosissa: Agata Kulesza, Agata Trzebuchowska, Dawid Ogrodnik
Genre: Draama
Valmistusvuosi: Puola, Tanska 2013
Kesto: 80 min
Ikäraja: 15

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.) 

Her (elokuva)

Her-syvää tunnetta

Itselläni on voimakas viha-viha -suhde tietokoneisiin ja muihin älyllisiin vempaimiin. Siksi elokuvan Her juonen idea (mies rakastuu tietokoneohjelmaan) kuulosti vähintäänkin absurdilta.

Mutta idea toimi. Tosin itse mielsin Samanthan usein vain puhelimen päässä olevaksi kaukosuhteeksi. Vaikka välillä Samantha toki käytti tietokoneohjelmamaisia taitojaan.

Tarina sijoittuu Los Angelesiin noin parinkymmenen vuoden päähän. Hauskana pikku yksityiskohtana on miesväen housut: muodissa ovat korkeavyötäröiset sellaiset (ks. kuva). Theodore (loistava Joaquin Phoenix) kirjoittaa työkseen rakkauskirjeitä toisille pareille.  Oma avioero on allekirjoituksia vaille. Laastarisuhde tulee yllättävästä paikasta: bittien taivaasta.

Elokuva on metkasti kaksijakoinen: toisaalta se on rakkauselokuvien parodiaa ja toisaalta filosofista pohdintaa tunteista ja tietoisuudesta: Ovatko aidot tunteet todellisempia kuin tunteet, jotka pyörivät ihmisen valmistamassa laitteessa. Mitä eroa on tunteilla, jotka syntyvät kemialisesti aivoissamme ja niillä, joita ohjelma-algoritmi tuottaa?

Odotin tältäkin elokuvalta räväkkää loppukäännettä. Itse epäilin, että softa paljastuukin oikeaksi, Scarlett Johanssonin näköiseksi ihmiseksi. Solveig toivoi, että tarinan mies osoittautuukin ko. tietokoneohjelman uusimmaksi, robottikeholla kohennetuksi versioksi.


Viihteellisyys: ****
Syvyys: ****
Hauskuus: ****
Jännitys: **
Kauhukerroin: *
Seksiä: **
Idyllisyys: **
Musiikki: ****
Yleisarvosana: ****

Kenelle suosittelen: Kaikille

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Spike Jonze
Pääosissa: Amy Adams, Chris Pratt, Joaquin Phoenix, Olivia Wilde, Rooney Mara, Scarlett Johansson
Genre: Draama, komedia, Sci-fi
Valmistusvuosi: USA 2013
Kesto: 125 min
Ikäraja: 12

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.) 

12 Years a Slave (elokuva)

♪♫ ... ja minusta orjan teit. ♫♪♪

Onhan sitä ennenkin nähty, miten näyttelijät samaistuvat rooliinsa ja laihtuvat, lihovat tai harjoittavat muuta uhrautumista, jotta vastaisivat paremmin roolihahmoaan. Mutta kuinka hätkähdinkään, kun näin netissä elokuvan 12 Years a Slave ohjaajan Steve McQueenin muodonmuutoksen: hän oli transformoitunut mustaihoiseksi. Solveig sitten valisti minua, että se alkuperäinen Steve oli kuollut jo vuonna 1980. Tämä ohjaaja olikin aivan eri henkilö.

Itse leffa oli osittain pettymys. Oscarit lupasivat liikoja. Pääosan henkilöhahmoon samaistumiseen olisi vaadittu, että isoisoisoisoisäni olisi harjoittanut orjan tointa. Tällaiselle suomalaisille katsojalle teema jää hiukan etäiseksi.

Ja onhan näitä orjaleffoja jo nähtykin. Tosin nyt kuvio oli poikkeava, kun vapaa kansalainen joutuu orjaksi. Tarina valottaa myös orjien isäntien ja emäntien elämän varjopuolia: raha- ja avio-ongelmat jäytävät ihmisrukkaa. Poloiset orjat saavat maksaa tästä sijaiskärsijöinä: heitä voi kurittaa kun oma v-käyrä ylittää kipurajan.

Elokuvan loppuratkaisu on harmittavan yllätyksetön. Mutta ehkä kuitenkin ihan kelpo leffa, koska katsoimme sen loppuun saakka. Minulla ja Solveigilla on tapana jättää huonot elokuvat kesken.
Life is too short and movies are long.

Viihteellisyys: ***
Syvyys: ***
Hauskuus: *
Jännitys: ***
Kauhukerroin: *
Pornous: *
Idyllisyys: ***
Musiikki: **
Yleisarvosana: ***

Kenelle suosittelen: Kaikille, joilla ei ole esimerkiksi hyvää kirjaa luettavana
Kenelle en: Niille jotka eivät halua nähdä Brad Pittiä hassussa parrassa

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Steve McQueen
Pääosissa: Alfre Woodard, Benedict Cumberbatch, Brad Pitt, Chiwetel Ejiofor, Lupita Nyong'o, Michael Fassbender, Michael K. Williams, Paul Dano, Paul Giamatti, Quvenzhané Wallis
Genre: Draama
Valmistusvuosi: USA/Iso-Britannia 2013
Kesto: 134 min
Ikäraja: K-16

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)

Nymphomaniac vol.2 (elokuvan osa 2/2)

Meno äityy rankaksi

Seksiaddiktin vauhti sen kun kiihtyy, mutta salainen ainesosa pysyy hukassa.

Elokuvassa on sekä alku- että loppuyllätys. Niistä paljastan vain sen verran, että ne ovat melkoisen järisyttäviä.

Jos romanttiselle komedialle yrittää määrittää vastakohtaa, se voisi olla tämä leffa. Romantiikalla ja ilolla ei tällä kertaa juhlita.

En pitänyt tästä kakkosesta niin kuin ykkösestä, jos näin tohtii sanoa. Pääosan näyttelijäkaksikon (Charlotte Gainsbourg ja Stellan Skarsgård) filosofinen keskustelu näyttää liikaa näyttelemiseltä. Skarsgårdin esittämän poikamiehen kirjanoppineisuus ei tunnu aidolta, eikä kerronnan siirtyminen alamaailman puuhiin suju kitkatta.

Mutta se mistä pidin, on ohjaajan rohkeus haistattaa pitkät tabuille ja kuvata sitä, mitä muut eivät kuvaisi.

Elokuva loppuu samaan pimeyteen, mistä ensimmäinen osa alkoi. Ympyrä sulkeutuu ja jää (ainakin tämän) katsojan päähän pyörimään vuorokausiksi.


Viihteellisyys: ***
Syvyys: ****
Hauskuus: *
Jännitys: ***
Kauhuisuus: *
Pornous: *****
Idyllisyys: ****
Musiikki: ***
Yleisarvosana: ***

Kenelle suosittelen: Aikuisille joita ei haittaa vaikka sattuu
Kenelle en: Alle 18-vuotiaille, malttakaahan todellakin vielä...

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Lars von Trier
Pääosissa: Charlotte Gainsbourg, Stellan Skarsgård,Willem Dafoe
Genre: Draama
Valmistusvuosi: Tanska 2013
Kesto: 123 min
Ikäraja: K-18

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)

Nymphomaniac vol.1 (elokuvan osa 1/2)

Seksin salainen ainesosa haussa

No nyt litisee enemmän kuin seksologi määrä. Mutta vaikka juoni on suorasukaisen yhdyntäkeskeinen, on elokuva tarina ihmisyydestä: mitä tapahtuu, jos rakkaus puuttuu? Ihminen kaipaa rakkautta, edestakaisen liikkeen suuri määrä ei sitä korvaa. Rakkaus on salainen ainesosa, joka tarinan päähenkilölle jääkin salaiseksi - ainakin tässä ekassa osassa.

Lyhykäisyydessään elokuvan juoni on: mies löytää naisen, nainen kertoo miehelle elämänsä tarinan, mies kuuntelee. (Joskus kuulee väitettävän, etteivät miehet aina kuuntele naisia, mutta tässä tapauksessa mies on erittäin läsnä. Eikä vähiten siksi, että tarina on poikkeavan kiintoisa.)

Elokuva alkaa parin minuutin pimeydellä ja vesisateen äänellä, mutta se ei jaksa hämmästyttää, kun puikoissa on ohjaaja-käsikirjoittajavelho Lars von Trier.

Tämäkin Trier-elokuva pitää katsojansa taianomaisesti otteessaan. Sisäkertomusrakenne antaa staattiselle kehyskertomukselle koukuttavan rytmin. Pakkohan se leffan vol. kakkonenkin on vielä katsoa. Jo senkin takia, että näyttelijäkaarti ja näyttelijätyö ovat vakuuttavimmasta päästä.

Elokuvan tuotolla Lars voisi hankkia kamerajalustoja. No ei kai, käsivaraiskamera toimii hienosti myös tässä autentisoivana tekniikkana.

Viihteellisyys: ****
Syvyys: *****
Hauskuus: **
Jännitys: **
Kauhuisuus: *
Pornous: *****
Idyllisyys: ****
Musiikki: ***
Yleisarvosana: *****

Kenelle suosittelen: Kaikille aikuisille, jotka eivät ole tehneet siveyslupausta
Kenelle en: Alle 18-vuotiaille, malttakaahan vielä...

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Lars von Trier
Pääosissa: Charlotte Gainsbourg, Stacy Martin, Stellan Skarsgård, Shia LaBeouf
Genre: Draama
Valmistusvuosi: Tanska 2013
Kesto: 118 min
Ikäraja: K-18

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)

Philomena (elokuva)

 

Kadonneen pojan etsintää

Kiltiksi kasvatettu täti etsii kyynisen toimittajasedän avulla jo aikuista poikaansa. Löytämistä vaikeuttavat keljut nunnat.

Perustuu tositapahtumiin. Mutta tositarina ei mennyt tietenkään "ihan kuin elokuvissa". Amerikkaan ei IRL matkustettu, mutta sillä juonenkäänteellä olisi voitu voittaa Oscareita. Raina olikin neljän Oscarin ehdokkaana. Venetsian elokuvajuhlilta tuli sentään parhaan käsikirjoituksen palkinto.

Jos hyvän kriteerinä pitää sitä, ettei elokuvaa voi jättää kesken, tämä oli hyvä. Jossakin yhteyksissä elokuva oli luokiteltu komediaksi, itse en tekisi niin. Sen verran karua ihmiskohtaloa ruudussa pyörii. Loppujen lopuksi tarina kertoo ihmismielen hankalasta kolkasta: anteeksi antamisesta.


Viihteellisyys: ***
Syvyys: ****
Hauskuus: **
Jännitys: **
Kauhuisuus: *
Pornous: *
Idyllisyys: **
Musiikki: **
Yleisarvosana: ***

Kenelle suosittelen: Hyväuskoisille sinisilmille
Kenelle en: Lapsestaan luopuvalle

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Stephen Frears
Pääosissa: Judi Dench, Steve Coogan, Michelle Fairley, Mare Winningham
Genre: Draama
Valmistusvuosi: Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ranska 2013
Kesto: 98 min
Ikäraja: K-7

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)

Ei kiitos   (elokuva)

 

Kutkuttava kuvaus omista alueista ja toisten alueiden valloittamisista.

Mikä voisikaan olla epäromanttisempaa kuin katsoa hääpäivänä kahdestaan sohvalla elokuva: "Ei kiitos"? Aika monikin asia, vaikka anoppilassa kyläily.

Kiitos, sanon Anne-Leena Härkösen samannimiseen romaaniin perustuvan elokuvan tekijöille. Olipa hauska hääpäivähetki!

Parikymmentä vuotta sitten olisin kukaties samaistunut puoliniljakkaaseen playboy-kenbarbi-Jarnoon (Kai Vaine),mutta nyt, järkyttävää kyllä, sympatiani sai harmaa nössöaviomies, joka osaa sekä kokata että jopa imuroida. Ville Virtanen esittää uskottavasti Mattia, avioliittonsa seksipuoleen kyllästynyttä miestä, jolle romantiikka merkitsee enää yhtä aikakautta maailmanhistoriassa ja omassa historiassaan. Vastanäyttelijä Anu Sinisalo esittää avioliittoaan ja seksielämäänsä hanakasti pelastavaa vaimoa. Kun se ainoa pariskuntaa yhdistävä tekijä, tytär, lähtee hetkeksi pois ja kuvaan sananmukaisesti astuu toinen mies Jarno, alkavat lakanat heilua siihen malliin, että hääpäiväänsä viettävä katsomo joutuu pitämään lapsensa voihkinan etäisyydellä telkkarista. Aviomies ei siedä alueloukkauksia omilla alueillaan, ja niin vaimo siirtyy muille.

Eläköön se pieni ero! Mutta mitä tehdä sille isommalle erolle, joka ei myöskään koskaan kuole. Mies ja nainen kun ajattelevat eri tavalla, ja siihen ongelmaan (faktaan) ei tämäkään tarina edes halua antaa vastausta, kunhan leikittelee sillä ja pöyhii näkökulmia.

Vaikka kuvio on lähtökohtaisesti kliseinen (vaimo löytää viriilimmän miehen), on keskiössä harvoin käsitelty aihe, lähes tabu: mitä tehdä kun mies ei halua?

Hauska leffa, mutta ei harmiton. Vakavia aiheita, jotka eivät ehkä enää nauratakaan, kun omalle kohdalle osuvat. Pitääpä väistellä.

Viihteellisyys: *****
Syvyys: ***
Hauskuus: *****
Jännitys: **
Huikauhistus: *
Pornous: ****
Idyllisyys: ***
Musiikki: ***
Yleisarvosana: ****

Kenelle suosittelen: Kaikille pitkään parisuhteessa eläneille
Kenelle en: Kuulutuksia hakeville

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Samuli Valkama
Pääosissa: Anu Sinisalo, Ville Virtanen, Kai Vaine
Genre: Draama, komedia
Valmistusvuosi: Suomi 2014
Kesto: 97 min
Ikäraja: K-16

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)