keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Joe (elokuva)

Huonosti menee ja ahistaa, mutta elokuva toimii.


Nicholas Cage tekee vakuuttavan paluun draamaleffoihin elokuvassa Joe. Se on karu kuvaus teksasilaisesta Huitsin Nevadasta ja sen syrjäytyneistä asukeista. Väkivalta, väkiviina, metsätyöväki ja porttolan väki luovat puitteet kiinnostavalle elokuvalle.

Joe ei ole hyvän mielen elokuva. Se on rankka kuvaus, mitä elämä voi olla. Elokuva tuo mieleen toisen kolkonharmaan syrjäseutukuvauksen Winter's Bone, jossa Nälkäpelitähti Jennifer Lawrence piti teininä huolta perheestään köyhyyden keskellä. Vaikka tuon sortin maailma on kaukana meikäläisen keskiluokkaisesta auvosta, oudosti sitä samaistuu ja jää koukkuun. Leffa tulee iholle ja sen alle.

Cage esittää entistä vankia nimeltä Joe. Mies painaa työnjohtajan hommia metsätyömaalla. Häntä arvostavat kaikki, paitsi hän itse ja kylän riitapukari. Joen elämä on tasaista ryyppäämistä ja töitä. Kun työmaalle ilmestyy kelpo ja ahkera nuorimies Gary (loistava Tye Sheridan), Joen elämä saa käänteen. Hän alkaa pitää huolta pojasta isällisellä otteella. Onhan pojalla itselläänkin isä, muttei suinkaan mikään unelmaisukki. Negatiivisia tunteitahan tilanteesta syntyy ja niitä puretaan tavalla jos toisella. Koston kierrettä ja verta piisaa. Vaikka syvällä mennäänkin, lopussa välähtää pilkahdus paremmasta.


Mieleenpainuvimman roolin elokuvassa tekee kuitenkin väkivaltaista juoppoisää näyttelevä, pystymetsästä repäisty Gary Poulter, joka oli oikeassa elämässä vakavasti sairas, koditon alkoholisti. Hänen oikea elämänsä päättyi; ruumis löytyi järvestä jo ennen Joen ensi-iltaa.


Viihteellisyys: ****
Syvyys: ****
Hauskuus: *
Jännitys: ****
Idyllisyys: **
Yleisarvosana: ****

Kenelle suosittelen: Ei heikkohermoisille

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja:  David Gordon Green
Käsikirjoitus: Gary Hawkins
Perustuu romaaniin: Larry Brown: Joe
Pääosissa: Nicolas Cage, Tye Sheridan, Gary Poulter, Heather Kafka, Ronnie Gene Blevins
Genre: Draama
Valmistusvuosi: Yhdysvallat 2013
Kesto: 1 h 57 min
Ikäraja: K-16

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Boyhood (elokuva)

Epätavallinen kasvukertomus tavallisesta pojasta



Mitä, mitä, mitä! Amerikassa lapsi ja nuori saakin ollakin introvertti perusjonne, eikä pidäkään sujahtaa reippaan shirleytemplen, suositun lihaksikkaan sankaripojan tai nokkelan yksinkotona-koheltajan muottiin. Tässähän jo melkein uskaltaisi lähettää oma lapsemme vaihto-oppilaaksi USAan.

Elokuva Boyhood kertoo pojan kasvusta nuorukaiseksi keskiluokkaisen teksasilaisen arjen keskellä. On eroja, uusperheitä, muuttoja, koulua, kavereita, tyttöjä, opettajia, isäpuolia. Kaikki jättävät jälkensä kasvavaan ihmiseen. Ikäviä jälkiä mutta onneksi enemmän niitä hyviä jälkiä. Jäljet painetaan joskus typerillä, joskus viisailla monologeilla ja keskusteluilla. Monessa kohtaa mietinkin, että olisipa omalle lapsiminällenikin joku sanonut noin. Ettei kaikkea tarvitsisi tajuta vasta nelikymppisenä, sitten kun alkaa olla jo myöhäistä.

Tarina kerrotaan ainutlaatuisella tavalla, joka imaisee mukaansa. Elokuva on kuvattu lähes 12 vuoden ajan lyhyinä sessioina. Näyttelijät vanhenevat luonnollisesti: pois ovat häiritsevät freddykrueger-meikit ja näyttelijöiden vaihtumiset vanhempiin kollegoihin. Lopputulos on vangitseva: kuin fiktion, dokumentin ja tositeeveen sekoitus - häikäisevän onnistunut. Eikä vähiten upeiden näyttelijäsuoritusten takia.


Normaalielämässä ovat jännitteet vähissä. Tässä ne luodaan veemäisillä isäpuolen kuvatuksilla. Teinileffojen tökeröt seksikokeilut loistavat pelkkinä repliikkeinä. Siitä iso plussa. Myös muut nuorten kasvutarinoiden kliseet (ensisuudelma, tappelut, laittomuudet yms.) joko väistetään tai käsitellään moralisoimatta ja romantisoimatta.

Amerikkalaisohjaaja Richard Linklater on jo aiemmin kunnostautunut vastaavassa vuosia kestäneessä kuvausprojektissaan, Rakkautta ennen -trilogiassa. Kivana intertekstuaalisena yksityiskohtana paljastettakoon vielä viittaukset Harry Potteriin. Potter-elokuvissa tehtiin samanlainen urakka: näyttelijät vanhenivat tarinan mukana. Boyhoodissa idea vain viedään rohkeasti äärimmilleen.

Elokuvaa olivat katsomassa myös 10-vuotias tyttäremme ja 12-vuotias toinen poikamme, sekä ihana Solveig vierelläni. Lasten mielestä leffa oli hyvä mutta liian pitkä. Solveigin mielestä oli ilahduttavaa nähdä uusperheiden tuoma hyvä: paljon välittäviä aikuisia. Niin, mitäpä muuta lapset tarvitsisivatkaan.


Viihteellisyys: ****
Syvyys: *****
Hauskuus: ***
Jännitys: **
Idyllisyys: ***
Yleisarvosana: *****

Kenelle suosittelen: Kaikille huomioiden kuitenkin K-12 ikärajan.

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Richard Linklater
Pääosissa: Patricia Arquette, Ellar Coltrane, Lorelei Linklater, Ethan Hawke
Genre: Draama
Valmistusvuosi: Yhdysvallat 2014
Kesto: 2 h 46 min
Ikäraja: K-12

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)