Mielensäpahoittaja (elokuva)

Maailma muuttukoon, minä en

Kyllä ei ole helppoa tehdä elokuvaa. Kyllä ei varsinkaan, jos alkuperäinen idea perustuu monologiin. Karukoski ja Kyrö onnistuvat tehtävässä, toimivaa dialogia ja tarinaa syntyy kun taitavasti väännetään, mutta ei ilman pikku moitteita.

Otin teatteriin mukaan 12-vuotiaan poikamme, kun ajattelin että leffa olisi vähintää yhtä hauska kuin lukemani Mielensäpahoittaja-kirjat. Mutta leffa osoittautuikin välillä koskettavaksi. Mikä ei ole huono asia lainkaan.

Miinusta sen sijaan saa päättämättömyys: jos kohtauksen on oltava hauska, olkoon se sitä sitten kunnolla. Jos kosketetaan, kosketetaan täysillä. Nyt koomiset osat jättävät naurun puolitiehen. Herkissä kohdissa kyynel jää kanavaan.

Tarinan sanoma on: maailma muuttuu, minä en. Sukupolvien välissä on kuilu, olkoon perkele siinä. Nykymaailma ei ymmärrä vanhaa jäärää. Ukko ei käsitä uusia vouhotuksia eikä vanhojen hyvien asioiden katoamista.

Tarina alkaa siitä, kun jääräpää (loistava Antti Litja) loukkaa jalkansa pikku maatilallaan. Jäärän poika ja lapsiensa pehmoisä (Iikka Forss) tulee tilan vahdiksi, ukko lähtee kaupunkiin fysioterapiaan miniän (Mari Perankoski) hoiviin. Bisneshenkisellä miniällä on "neuvostoliittolaisen" valtuuskunnan kanssa miljoonasopimuksen neuvottelut tärkeimmässä vaiheessa. Soppahan siitä syntyy.

Hauskinta oli löytää yhtymäkohtia omaan elämääni (ja Solveigin). Kuinka sitä onkaan saanut kuulla ikäihmisiltä, miten säälittäviä me uusavuttomat nuoret olemme, kun emme osaa istuttaa perunoita tai edes vaihtaa autoon iskunvaimentimia. Samalla kun olemme tulostaneet sättivän vanhuksen puolesta bussilippua "ATK-verkosta".

Pikanttina intertekstuaalisena detaljina oli hellyyttävä kohtaus, jossa Litja ottaa syliinsä jäniksen -- kaikkien näiden jäniksettömien vuosien jälkeen.

Ilahduttavaa oli, että 12-vuotias ei pahoittanut mieltään vaan tykkäsi kovasti elokuvasta. Vielä enemmän mieltäni ilahdutti se, että hänelle tuli välillä ihan paha mieli vanhuksen puolesta.

Eipä sitten muuta kuin: vilpittömästi onnea Golden Globe -kisaan!

(Mielensäpahoittaja on ehdolla neljään Golden Globe -kategoriaan: paras ulkomainen elokuvan, paras ohjaus, paras miespääosa ja paras elokuvamusiikki)


Viihteellisyys: ****
Syvyys: ****
Hauskuus: ***
Jännitys: **
Idyllisyys: ***
Yleisarvosana: ****

Kenelle suosittelen: Ihan kaikille, mummosta vaariin.

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Tuomas Kyrö ja Dome Karukoski
Pääosissa: Antti Litja, Mari Perankoski, Petra Frey, Iikka Forss
Genre: Komedia
Valmistusvuosi: Suomi 2014
Kesto: 1 h 43 min
Ikäraja: S

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)

Ida (elokuva)

Ida -  road movie ja taideteos

Tässä informaatiotulvassa ajelehtivalla harvoin käy sellaista onnea kuin minulla viime lauantaina.  Istahdin elokuvateatterin penkille (rakas Solveig vierelläni) vailla minkäänlaista ennakkokäsitystä elokuvasta Ida. Juonen pääpiirteet oli Solveig kyllä muutama päivä sitten kertonut, mutta ne olin jo unohtanut. Kun alkukohtauksessa nunnaluostarin noviisit korjaavat Jeesus-patsaan ja kantavat sen taivasalle lumisateeseen, alkaa totuus hahmottua: seuraavan reilun tunnin saan nauttia - enkä ainoastaan taskussani sulavasta suklaasta.

Elokuva on tarina Puolassa luostarissa kasvaneesta 18-vuotiaasta orpotytöstä, joka on kohta vannomassa nunnan valaansa. Eletään vuotta 1961. Hän tapaa tätinsä Wandan (Agata Kulesza) ensimmäistä kertaa. Täti paukauttaa tytölle uutisen: olet juutalainen ja vanhempasi tapettiin sodan aikana. Vastakohtia täynnä oleva parivaljakko (siveä ja viaton Ida sekä kyyninen juoppo täti) lähtee etsimään menneisyyttään synnyinkyläänsä. Näin alkaa poikkeuksellinen road movie.

Idaa näyttelee varsovalaisesta kahvilasta löytynyt ensikertalainen Agata Trzebuchowska, joka onkin loistava valinta. Hämmentyneen ilmeetön nunnakokelas näyttää olevan väärässä ajassa ja paikassa luostarin ulkopuolella. Mustavalkoinen kuvaus ja vanhaa kunnioittava kapea kuvasuhde sopivat myös teemaan. Alapainotteiset kuvarajaukset saavat Puolan taivaan ja luostarin seinät kaatumaan painavina kuin natsismin ja sosialismin taakka niskojen päällä.

Musiikki (länsimainen Puola-pop, amerikkalainen jazz, Mozart) näyttelee merkittävää roolia elokuvassa, mutta suurimman ääniroolin saa hiljaisuus. Se aiheutti minulle ongelmia suklaakääröni auki rapistelemisessa. Hiljaisuus kiinnittää huomion kuvaukseen, kuviin. Ja ne ovat äärimmäisen kauniita. Elokuva kestää vain 80 minuuttia ja tiivistäminen on kannattanut. Jokainen kameran ottama hetki on jo itsessään taideteos, ja jokaisella hetkellä on merkitys.

Ohjaaja Pawel Pawlikowskin ei pyri tällä teoksellaan syyttämään vaan kertomaan. Tarina on varmasti tärkeä pala puolalaisten toisen maailmansodan trauman käsittelyssä. Kipeä osasyyllisyyden tunne holokaustiin periytyy julmasti sukupolvelta toiselle. Kun kamera pysähtyy hetkeksi metsähaudassa kyyhöttävään ja itkevään murhaajaan, on kuin pieni osa jotakin olisi annettu anteeksi. Katsoja kuulee hiljaisuudessa armon laskeutuvan kuopan reunalle.

Mikrotasolla tarina on yksilön itsensä etsimistä ja tilin tekemistä menneisyyden kanssa.
Makrotasolla se on kaiken yllä leijuvan ja kaikkeen imeytyvän yhteiskuntajärjestelmän (menneen natsismin ja elokuvan nykyhetken stalinismin) aiheuttaman tuhon, vihan ja pelon ilmapiirin vaikutuksen kuvaus.

Solveigin mielestä Ida oli myös kasvukertomus, jossa käsiteltiin naiseutta, kahden hyvin eri tavalla itsenäisen naisen päätöksiä ja valintoja.

Vaikka elokuva olisikin retroisuudessaan velkaa vanhoille elokuvan mestareille, lopputulos on niin arvokas, että velka on maksettu korkoineen. Ja loppuun rukous: Dear Hollywood. Ethän tee tästä tarinasta omaa versiotasi, please. Et vaikka Ida voittaisi vieraskielisten elokuvien sarjassa Oscarin.


Viihteellisyys: *****
Syvyys: *****
Hauskuus: **
Jännitys: **
Idyllisyys: *****
Musiikki: *****
Yleisarvosana: *****

Kenelle suosittelen: Kaikille

Trailerin voit katsoa klikkaamalla tästä.

Ohjaaja: Pawel Pawlikowski
Pääosissa: Agata Kulesza, Agata Trzebuchowska, Dawid Ogrodnik
Genre: Draama
Valmistusvuosi: Puola, Tanska 2013
Kesto: 80 min
Ikäraja: 15

(Blogitekstin kirjoitti Bruno-Solveig -pariskunnasta se Bruno.)